Julkaistu

Vaatehuolto – Laukun hihnan korjaaminen

Vaatehuoltoteema jatkuu! Tällä kertaa korjauksen muodossa. Rakkaan nahkalaukkuni hihna alkoi repsottaa ja pyysin Saaralta apua sen korjaamiseen. Saara kuitenkin keksi, että kuvataan työvaiheet ja opastetaan, kuinka laukun hihnan korjaaminen tapahtuu helposti.

 

Alkutilanne: Nahkalaukun hihna on haljennut

 

Tarvittavat välineet:

 

1. vaihe:

Leikkaa hihnan rikkinäinen osa pois terävillä saksilla, jolloin hihnaan jää kaunis raakareuna.

2. vaihe:

Sovita solki paikalleen ja mieti, riittääkö yksi sisarniitti vai tarvitaanko kaksi. Yksi riittää ohuessa kankaassa. Taita hihna noin 2 cm:n matkalta.

 

3. vaihe:

Rei’itä reikäpihdeillä sopivan kokoinen reikä. (Testaa hukkapalaan)

 

4. vaihe:

Laita sisarniitti paikoilleen ja hakkaa se kiinni vasaralla alustaa vasten. Vasaraan kannattaa laittaa nahan pala tai paksumpaa kangasta, ettei niittiin tule jälkiä.

 

Paikoillaan oleva sisarniitti näyttää tältä:

5. vaihe:

Tee sama toiselle puolelle.

Valmis! Tässä ei kauaa mene ja laukku saa paljon lisää käyttöikää. Vaatehuoltoon kuuluu olennaisena osana korjaaminen. Hieman rikki olevaa ei ole mitään järkeä heittää menemään, kun korjaaminenkin on mahdollista. Oon todella tyytyväinen lopputulokseen ja ihanaa päästä taas käyttämään tätä laukkua!

 

Mistä te haluaisitte lukea vaatehuoltoon liittyen? 🙂

Julkaistu

Vaatehuolto

Tiesittekö, että noin kolmasosa vaatteen ympäristövaikutuksista muodostuu siitä, miten sen omistaja sitä hoitaa?

 

NRDC

 

Tätä ajatellen aloitammekin nyt Saaran kanssa postaussarjan, jonka teemana on vaatehuolto. Aiheesta on niin paljon sanottavaa, joten päätettiin jakaa se useampaan postaukseen. Inspiraation lähteenä aiheelle on toiminut ekologisen muodin sanansaattaja, trashionista Outi Les Pyy. Vaateteollisuuden ihmisoikeus-, ympäristö- ja sosiaalisiin ongelmiin voi itse yrittää vaikuttaa harkitsemalla tarkkaan mitä ostaa ja suosia vastuullisesti toimivia yrityksiä.

 

Ensimmäisen postauksen teemana on hetki, jolloin vaate päätyy kuluttajan haltuun. Vaatteiden huolto nimittäin alkaa jo ostopäätöksestä. Siitä, kun olet löytänyt vaatteen, jonka tarvitset ja haluat. Jota kunnioitat ja josta haluat pitää huolta.

On paljon helpompi valita vaatteet päällensä kaapista, jossa on itselleen ja tyylilleen sopivia vaatteita eikä “vähän sinnepäin” olevia. Uuden vaatteen ostaminen kannattaa tehdä harkiten ja huolellisesti, hetken mieliteosta johtuvia ostoksia vältellen. Osta vain vaatteita, joita oikeasti haluat eikä vain sen vuoksi, että se on niin halpa. Mikään kunnolla ja reilulla työllä tehty t-paita ei maksa viittä euroa.

Kun täydellinen paita, farkut tai mekko on löytynyt, siitä haluaa pitää huolta. Vaatteeseen ei tulisi suhtautua kuin kertakäyttötavaraan, jonka voi heittää pois parin käyttökerran jälkeen. Vaatteeseen tulisi sitoutua ja se pitäisi haluta käyttää “loppuun”. Kun vaatteeseen on muodostettu tunneside, on luontevaa, että siitä pitää hyvää huolta.

Vaatekaupassa kannattaa jo miettiä muun muassa näitä asioita:

  • Miltä vaatteen laatu vaikuttaa? (esimerkiksi sauman vahvuuden voi tarkistaa vetämällä niitä kevyesti erikseen ja katsomalla tuleeko saumaan rako)
  • Mitä materiaalia se on?  Olenko valmis pitämään vaatteesta huolta materiaalin vaatimalla tavalla? (esimerkiksi elastaania sisältävät vaatteet eivät kestä huuhteluainetta tai kuumaa (40 °C) lämpötilaa)
  • Olenko valmis korjauttamaan vaatteen, jos se hajoaa tai kuluu?
  • Sopiiko se käytettäväksi jonkun jo omistamani vaatteen kanssa?
  • Missä tilanteissa käyttäisin sitä?
  • Sopiiko vaate tyyliini, olemukseeni ja tarpeisiini? (Eihän mekon helma ole liian lyhyt minulle, housut liian kireät…)

 

 

Aiheesta lisää:

Outi Les Pyyn blogi

Hyvän mielen vaatekaappi – Rinna Saramäki

Hyvä dokumentti vaateteollisuudesta: The True Cost (löytyy ainakin Netflixistä)

 

Mitä ajatuksia aihe teissä herättää? Mistä asioista haluaisitte lukea vaatehuollon yhteydessä?

 

-Maria & Saara

Julkaistu

Kestoliivinsuojat by Saara Kohtalo

Tässä Saaran kertomana tarina uuden tuotteemme, kestoliivinsuojien, takana <3 :

 

Liivinsuojat tulivat mulle uudestaan ajankohtaiseksi viime joulukuussa kun meidän kolmas poikamme syntyi.

Maito nousi jälleen hyvin. Jo laitoksella alkoi liivinsuojien suurkulutus, ja mieleeni muistui aikasempien imetysten liivinsuojien tarve ja määrä. Esikoisen kohdalla reilu seitsemän vuotta sitten kokeilin kankaisia kestoliivinsuojia. Olin niihin niin pettynyt että päätin tuolloin etten enää ikinä moisia käytä. Huh, ne oli kamalat! Ne suorastaan hylkivät maitoa.

Tällä kertaa kuitenkin omatunto kolkutti heti ensimmäisten viikkojen aikana ja ajattelin ryhtyä toimeen. Teen hyvät kestoliivinsuojat, sellaiset joita oikeasti haluan käyttää. Ja koska mulla oli niin huonot kokemukset kankaisista kestoliivinsuojista niin halusin kokeilla kuinka virkatut toimisivat.

Olin juuri löytänyt Blockwallahin ihanat langat ja valmistanut heidän bambulangastaan uudet kestovanulaput. Ihanan pehmeä lanka toimisi varmasti hyvin myös liivinsuojissa. Ja niinhän se toimii. 🙂 Tämä bambulanka on vähiten käsiteltyä, mitä olen bambulangoista tähän mennessä löytänyt. Ominaisuuksiltaan se on hyvin imukykyinen, hengittävä, pehmeä ja kiiltävä. Se myös kestää hyvin pesuja.

Virkatut liivinsuojat näyttävät kauniilta, ovat pehmeät ja tuntuvat miellyttäviltä niin käteen kuin rinnallekin.

Nyt asia jo vähän naurattaa, mutta tosiaan jännitin ekaa testipäivää ihan hirveästi. Vaikka tiesin bambulangan imukyvyn, niin kyllä epäilytti, että riittääkö se. Imukyky oli kuitenkin loistava. Mulla tulee maitoa paljon ja oli todella kiva huomata kuinka suojat keräsivät “ylivuodot”.

Materiaali itsessään on hengittävä ja niin se toimii myös liivinsuojissa. Pienet maitotihkut kuivuivat hyvin suojiin. Ihanaa, nämä toimii!!

Nyt oon käyttänyt omia kestoliivinsuojia kohta kolme kuukautta, enkä mielellään enää käytä mitään muita. Kertakäyttöiset kulkee tässä rinnalla silloin kun olen ollut laiska pyykinpesijä.

Ihania imetyshetkiä äidit, toivottavasti innostutte kokeilemaan <3

 

Pesuohjeita:

 

Kestoliivinsuojat voi pestä pesukoneessa 40 asteessa käyttäen pesupussia, joka tulee liivinsuojien mukana. Olen testannut myös pesua 60 asteessa ja hyvin ovat tuntuneet senkin kestävän.

Suosittelen myös käsinpesua. Se pidentää tekstiilien elinikää ja on helppoa ja nopeaa.

Olin taannoin Outi Pyyn Ekopyykkiä luennolla ja sain muistutuksen perusraaka-aineiden käytöstä myös pyykinpesussa. Saippuathan ovat alunperinkin keksitty juuri tekstiilien puhdistamiseen. Esimerkiksi Aleppo-saippua tehdään edelleen alkuperäisellä reseptillä.

Laadukkailla luonnonkosmetiikan palasaippuoilla voi siis hyvin pestä myös pyykin. Edellä mainittu Aleppo-saippua on yksi mun henkilökohtaisista suosikeistani ja käytän juuri tätä saippuaa kestotuotteiden käsinpesussa.

Kolmen pienen pojan äitinä sitä on oppinut tehokkaaseen ajankäyttöön ja otankin useasti likaiset kestovanut ja -liivinsuojat suihkuun mukaan ja pesen ne siellä 🙂

Ps. ekopyykinpesusta kiinnostuneille, käykää Outi Les Pyyn blogista katsomassa ihanat reseptit ekologisiin pyykiinpesuaineisiin <3

Aurinkoista kevättä!

-Saara

Julkaistu 3 kommenttia

Kestovanulaput bambulangasta

Saara Kohtalon virkatut uudelleenkäytettävät kestovanulaput korvaavat perinteiset puuvillasta valmistetut valkaistut vanulaput jokapäiväisessä käytössä.

Nyt, kun ollaan saatu verkkokauppaan uudet versiot ihanista kestovanulapuista, ajattelin julkaista uudestaan päivitettynä tämän aivan ekoarkeilun aluksi kirjoittamani postauksen niihin liittyen.

Saara päätyi valmistamaan uudet kestovanulaput Blockwallahin 100% bambulangasta, joka on vähiten käsitellyintä, mitä hän on tähän mennessä löytänyt. Tämä eko-bambulanka valmistetaan suoraan bambukuidusta eikä sitä valmisteta kemiallisesti kuten bambuviskoosista valmistetut langat. Näin ollen se kuormittaa myös luontoa vähemmän. Ominaisuuksiltaan bambulanka on hengittävä, imukykyinen, pehmeä ja kiiltävä. Nämä vanulaput ovatkin pehmeämpiä kuin puuvilla-bambulangasta tehdyt. Bambuiset vanulaput kestävät myös pesuja hyvin ja säilyvät käytössä pitkään.

Puuvillaan verrattuna bambu on nopeakasvuinen, eikä siihen tarvita erityisiä lannoitteita, torjunta-aineita tai keinokastelua (joita puuvillan tuotantoon tarvitaan). Ei kaikki bambun tuotantokaan kuitenkaan ristiriidatonta ole. Ajatuksena on kirjoittaa vielä myöhemmin postaus puuvillan ja bambun tuotannosta, sillä koen, että se on tärkeä aihe ymmärtää. Tämä bambulanka on kuitenkin ekologisinta, jota tähän mennessä on löydetty. Blockwallah, jonka lankaa on käytetty näiden lisäksi myös nokkospesusienissä, on suomalais-intialainen yritys, joka valmistaa langat Intiassa eettisesti ja ekologisesti mahdollisimman vähillä kemikaaleilla. Yritys työllistää Intiassa lähialueiden naisia, joille maksetaan työstä asiaankuuluvaa palkkaa.

Itse pidän kasvoille suihkutettavista ja jätettävistä kasvovesistä, silloin kun ei tarvitse käyttää vanulappuja ollenkaa. Välillä kuitenkin haluan tunteen, että ihosta saa puhdistettua viimeisetkin liat pois, jolloin käytän vanulappuja (ja jos käyttää misellivettä niin sen kanssa vanulappuja ainakin tarvitaan). Tähän tarkoitukseen kestovanulaput ovatkin huomattavasti perinteisiä kertakäyttöisiä vanulappuja parempia, ihan vain jo sen kesto-osan takia. Näitä käyttämällä ei siis tarvitse kuluttaa vuodessa noin 365 kappaletta vanulappuja. (Miettikää, jos tämä määrä olisi yhdessä kasassa silmien edessä! Saatikka koko naapuruston vanulappukasat..) Näitä voit käyttää uudestaan ja uudestaan, muistaa vain välillä pestä. Jos peset kestovanulaput koneessa, laitathan ne pesupussiin.

Tätä postausta kirjoittaessa ja luonnonkuitujen valmistusprosessista lukiessa iskee pieni ahdistus. Kun alkaa selvittämään materiaalien valmistusprosessia, kuten vaikka näiden luonnonkuitujen, vaikuttaa siltä, ettei mikään ole riittävän ekologista tai tarpeeksi hyvää. Pitää ehkä hyväksyä se, että jos haluaa käyttää jotain “uutta”, materiaali saattaa olla luontoa ainakin jossakin määrin kuormittavaa? Tietenkin toivomus on ettei näin olisi.  Olisi kiva kuulla teidän mielipiteitä ja näkemyksiä tähän asiaan ja löytää ehkä jokin tyydyttävämpi ratkaisu! Kuitenkin, kertakäyttökulttuurista eroon pääsemällä on jo paljon lähempänä ekologista elämäntapaa. Kestotuotteisiin käytetään kuitenkin vain kerran sitä materiaalia, eikä sitä tarvitse tuottaa koko ajan lisää ja lisää.

Kestovanulappumme, kuten muutkaan tuotteemme, eivät ole myöskään massatuotettuja, vaan jokainen on käsin tehty ja tekijä saa tuotteesta hyvän korvauksen.

Kaikella tällä tarkoitan siis sitä, että jos käytät vanulappuja saattavat nämä kestovanulaput olla huomattavasti parempi ja ekologisempikin vaihtoehto. Meille tulee muuten pian myyntiin samasta langasta valmistetut kestoliivinsuojat, jotka testaajien mukaan ovat ihan huiput!

Kestovanulappujen käyttö:

  • käytä samaan tapaan kuin kertakäyttöisiäkin, älä kuitenkaan heitä pois!
  • huuhtele ja jätä kuivumaan noin vuorokaudeksi, käytä sillä aikaa toista vanulappua
  • viidellä kappaleella ja pesupussilla pääsee hyvin alkuun, kun lappuja voi pestä osissa.
  • lämpimällä vedellä kostutetulla kestovanulapulla saa vesiliukoisen silmämeikin myös hyvin poistettua
  • kestovanulappu toimii myös hellästi kuorivana, kun poistat sillä esimerkiksi puhdistusmaidon kasvoilta! Kannattaa kokeilla myös palasaippuan kanssa

 

Hyvää loppuviikkoa ja kevään odotusta <3

Maria

Julkaistu 1 kommentti

Muoviton maaliskuu

Muoviton maaliskuu on jo hyvässä vauhdissa!

Tässä meidän vinkkimme arjen muoviroskan vähentämiseen:

Kestohedelmäpussit

Ehkäpä helpoin keino vähentää muovia arjessa on ottaa hedelmäpussit omasta takaa kauppaan mukaan! Vuoden turhakkeeksikin valitut kauppojen hedelmäpussit ovat ympäristölle vahingollisimpia. Jos jokainen suomalainen käyttäisi kestohedelmäpussia, kierrosta poistuisi miljoonittain muovipusseja.

Meillä myytävät kestohedelmäpussit ovat Suomessa, tarkemmin ottaen Raisiossa, Saara Kohtalon käsityönä valmistamia. Ne on tehty vanhoista pitsiverhoista eikä tekoprosessissa synny juurikaan jätettä. Valitettavan usein olemme huomanneet, että ekologisuudestaan huolimatta kaupoissa myytävät kestohedelmäpussit ovat valmistettuja toisella puolen maailmaa eikä kuluttajalle ole tarjolla ostovaiheessa tietoa tuotteen valmistusprosessista. Usein ruokakaupoissa myytävät hevipussit on myös valmistettu muovista.

Olemme määritelleet tuotteidemme hinnat siten, että sen tekijä saa siitä kunnollisen korvauksen.

Bee’s Wrapit

Monet ovatkin jo varmaan kuulleet näistä mehiläisvahakääreistä, jotka korvaavat ruuan säilytyksessä käytetyn elmukelmun tai pakastepussit. Ne toimivat tarkoitukseen paljon paremminkin kuin elmukelmu eikä näistä ole saatu muuta kuin hyvää palautetta.

Bee’s Wrapit valmistetaan Yhdysvalloissa Vermontissa eettisesti ja ekologisesti.

Muovisen tiskiharjan ja tiskirättien korvaaminen

Me olemme korvanneet muovisen tiskiharjan nokkospesusienellä sekä puisella tiskiharjalla. Nokkospesusienellä pinttuneetkin liat lähtevät helposti ja ekologisen pesuaineen kanssa se onkin lyömätön yhdistelmä. Nokkonen ehkäisee luonnostaan mm. homeen muodostumista.

Nokkospesusienen lisäksi meillä myytävät bambuliinat korvaavat tekokuiduista tehdyt rätit. Ne ovat lisäksi kauniita ja niitä pitää mielellään myös esillä! Bambuliina on luonnostaan antibakteerinen ja se sopiikin hyvin arkiseen siivoukseen.

Kestokassi aina mukana

Tämä on varmasti monelle jo itsestäänselvyys, mutta mukana kannattaa aina pitää kestokassia, johon yllättävänkin kauppareissun ostokset mahtuvat ilman muovipussien tarvetta. Meiltä löydät kierrätyskankaista valmistetut reput, jotka ostamalla annat paitsi uuden elämän kankaalle, tuet myös suomalaista käsityötä.

Myös kestohedelmäpusseja kannattaa pitää aina mukana yllättävän tarpeen varalle!

Kirjoitin viime elokuussa enemmänkin muovista ja sen ympäristövaikutuksista. Tämä aiempi postaus löytyy täältä.

Mitkä ovat teidän vinkkinne muovittomalle maaliskuulle ja sen jatkolle?

Aurinkoista viikonloppua! <3

-Maria

Julkaistu 1 kommentti

Kestovanulaput

Saara Kohtalon virkatut kestovanulaput korvaavat perinteiset puuvillasta valmistetut valkaistut vanulaput jokapäiväisessä käytössä.

Tällä hetkellä meillä myytävien kestovanulappujen lanka on 60% bambua ja 40% puuvillaa. Lanka on Katia-merkkistä ja se on tehty yrityksen Barcelonan tehtaalla. Ollaan kysytty Katialta, mistä puuvilla ja bambu on peräisin, mutta vastausta ei olla vielä saatu. Päivitetään se tänne, kunhan vastaus saadaan. Saara on miettinyt siirtymistä jatkossa Blockwallahin eettisesti valmistettuihin bambulankoihin. Nokkospesusieni onkin tehty Blockwallahin langasta.

Kestovanulaput sisältävät siis myös puuvillaa, jonka valmistaminen valitettavasti kuormittaa ympäristöä. Bambun tuotantokaan ei ihan ristiriidatonta ole. Puuvillaan verrattuna se on kuitenkin nopeakasvuinen, eikä siihen tarvita erityisiä lannoitteita, torjunta-aineita tai keinokastelua (joita puuvillan tuotantoon tarvitaan). Kirjoitan vielä myöhemmin postauksen puuvillan ja bambun tuotannosta, sillä koen, että se on tärkeä aihe ymmärtää.

Omasta mielestäni kasvoille suihkutettava ja jätettävä kasvovesi on paras, sillä siihen ei tarvitse käyttää vanulappuja ollenkaan. Kuitenkin monet tykkäävät vanulapuista ja tunteesta, että sillä saa vielä puhdistettua ihosta viimeisetkin liat pois. Tähän tarkoitukseen kestovanulaput ovatkin huomattavasti perinteisiä kertakäyttöisiä vanulappuja parempia, ihan vain jo sen kesto-osan takia. Näitä käyttämällä ei siis tarvitse kuluttaa vuodessa noin 365 kappaletta vanulappuja. (Miettikää, jos tämä määrä olisi yhdessä kasassa silmien edessä! Saatikka koko naapuruston vanulappukasat, huh huh..) Näitä voit käyttää uudestaan ja uudestaan, muistaa vain välillä pestä. Jos peset kestovanulaput koneessa, laitathan ne pesupussiin.

Tätä postausta kirjoittaessa ja luonnonkuitujen valmistusprosessista lukiessa minuun iski pieni ahdistus. Kun alkaa selvittämään materiaalien valmistusprosessia, kuten vaikka näiden luonnonkuitujen, vaikuttaa siltä, ettei mikään ole riittävän ekologista tai tarpeeksi hyvää. Pitää ehkä hyväksyä se, että jos haluaa käyttää jotain “uutta”, materiaali saattaa olla luontoa ainakin jossakin määrin kuormittavaa? Tietenkin toivomus on ettei näin olisi.  Olisi kiva kuulla teidän mielipiteitä ja näkemyksiä tähän asiaan ja löytää ehkä jokin tyydyttävämpi ratkaisu! Mielestäni kuitenkin kertakäyttökulttuurista eroon pääsemällä on jo paljon lähempänä ekologista elämäntapaa. Kestotuotteisiin käytetään kuitenkin vain kerran sitä materiaalia, eikä sitä tarvitse tuottaa koko ajan lisää ja lisää. Esimerkiksi kyllähän vuositasolla näihin kestovanulappuihin käytetty puuvillan määrä per käyttäjä on paljon pienempi kuin kertakäyttöisiä vanulappuja käyttävän henkilön.

Kestovanulappumme eivät ole myöskään massatuotettuja, vaan jokainen on käsin tehty ja tekijä saa tuotteesta hyvän korvauksen.

Kaikella tällä tarkoitan siis sitä, että jos käytät vanulappuja saattavat nämä kestovanulaput olla huomattavasti se parempi ja ekologisempikin vaihtoehto.

Kestovanulappujen käyttö:

  • käytä samaan tapaan kuin kertakäyttöisiäkin, älä kuitenkaan heitä pois!
  • jätä kuivumaan noin vuorokaudeksi, käytä sillä aikaa toista vanulappua
  • viidellä kappaleella ja pesupussilla pääsee hyvin alkuun, kun lappuja voi pestä osissa, voit ostaa kestovanulappuja myös yksittäin, kun on tarve useammille lapuille
  • lämpimällä vedellä kostutetulla kestovanulapulla saa vesiliukoisen silmämeikin myös hyvin poistettua
  • kestovanulappu toimii myös hellästi kuorivana, kun poistat sillä esimerkiksi puhdistusmaidon kasvoilta!

 

Olisi kiva kuulla myös teidän kokemuksia tuotteesta, joten jättäkää tuotesivuille palautetta tai kommenttia tähän postaukseen! 🙂

Julkaistu

Saara Kohtalo

Ihastuttava Saara

Ensimmäinen yrittäjä ekoarki.fi:ssä on Saara Kohtalo. Hän on vastavalmistunut vaatetusalan artesaani ja hän myy verkkokaupassamme käsitöitään. Saaran laadukkaat tuotteet ovat paitsi käytännöllisiä sekä ekologisia, mutta myös kauniita!

Tavatessamme Saaran ensimmäisen kerran hurmaannuimme heti ja tiesimme, että tästä alkaa hieno yhteistyö! Saara on positiivinen ja aito persoona, ja tuntuu kuin hänet olisi tuntenut jo kauemminkin. Hänellä on huikeat käsityötaidot, mutta teknisten laitteiden kanssa sormi menee helposti suuhun. Hänen tuotteensa syntyvät alusta alkaen itse, kankaat ja langat hankitaan kotiseudulta ja pieniltä yrittäjiltä mahdollisuuksien mukaan.

Saara pyörittää omaa yritystään lapsiperhearjen keskellä Raisiossa. Yrittäjyyden hän aloitti jo koulun ohella sivutoimisena tehden korjausompelutöitä, ja koulun jälkeen oman yrityksen jatkaminen oli helppo ratkaisu. Hänelle on tärkeää saada viettää aikaa lasten kanssa, minkä yrittäminen mahdollistaa. Käydessämme Saaran kotona hänen iloiset poikansa kävivätkin aina välillä kysymässä päivän polttavia kysymyksiä.

Saara kertoo tykänneensä aina käsillä tekemisestä. Pienestä pitäen hän on seurannut parturi-kampaaja -äitinsä työntekoa ja leikannut myös itse kavereidensa hiuksia. Peruskoulun jälkeen hän opiskelikin hiusalaa, mutta ei käynyt koulua loppuun, koska ei kuitenkaan halunnut tehdä sitä joka päivä. Tämän jälkeen hän teki muutaman vuoden asiakaspalvelutyötä, jonka jälkeen jäi lasten kanssa kotiin.

Saaran innostus käsitöihin palasi vuoden lasten kanssa kotonaolon jälkeen Machia-käsityöklubissa, jonka jälkeen hän päätti lukea alasta myös itselleen ammatin. Tässä ammatissa hän saa käyttää luovuutta ja luoda jotain uutta. Vaatteet ovat olleet hänen sydäntä lähellä ja vaatetuspuolen siirtyessä Mynämäeltä Raisioon, Saara aloitti opinnot.  Ammatissaan hän pystyy yhdistämään intohimon ja työn.

Saaran mukaan hänen juttunsa ja vahvuutensa on monipuolisuus. Hän on myös nopea oppimaan kädentaitoja eikä halua rajata töitään vain johonkin tiettyyn kategoriaan. Virkkaukset ja neulonnat jne ovat lähteneet käsityöklubista ja koulun ohella hän tekikin jo yhteistyötä ekokampaamon Pure Orangen kanssa. Ekologisuus on myös lähellä Saaran sydäntä ja nyt hän pystyy yhdistämään sen käsillä tekemiseen.

Omien sanojensa mukaan hän inspiroituu vähän kaikesta, mutta erityisesti luonnosta, sen tuoksuista ja muista ihmisistä.

Löysimme Saaran Joonaksen äidin ekokampaajan vinkkaamana ja olemme niin iloisia saadessamme hänet heti alusta alkaen mukaan ekoarki-tiimiin!

 

Olisitko sinä tai tunnetko jonkun, joka sopisi joukkoomme?

Pääset tästä Saara Kohtalon tuotteisiin.