Julkaistu 1 kommentti

Suomalaisten ylikulutuspäivä 11.4.2018

WWF:n mukaan tänään 11.4.2018 on suomalaisten ylikulutuspäivä, eli ajankohta, jolloin luonnonvarojen kulutuksemme ylittää maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä kasvihuonepäästöjä. Globaali ylikulutuspäivä on neljä kuukautta myöhemmin, elokuussa.

Vaikka tietoisuus näistä asioista tuntuu lisääntyneen, se ei silti vaikuta käytännössä näkyvän. Ylikulutuspäivä on ollut Suomessa usean vuoden ajan näihin samoihin aikoihin, eikä luonnonvarojen kulutus ole vähentynyt. WWF:n mukaan, jos kaikki kuluttaisivat kuten suomalaiset, tarvitsisimme yli 3 maapalloa luonnonvarojen kattamiseen. Emme välttämättä itse huomaa Suomessa luonnonvarojen ylikulutuksen vaikutuksia, sillä ne iskevät pahiten köyhempiin maihin, joissa ihmisten toimeentulo vaikeutuu entisestään. Meidän tulisi ajatella nykyistä enemmän myös kulutuksemme globaaleja vaikutuksia.

Kulutuksen vähentämisestä tulee äkkiseltään itselleni mieleen elintason laskeminen, mutta tarkoittaako se välttämättä sitä? WWF:n mukaan suurimmat syyt luonnonvarojen liikakulutukseen Suomessa ovat ruoan tuotannossa, energiantuotannossa ja liikenteessä. Näihin kolmeen voi jokainen vaikuttaa omalla toiminnallaan.

Viime viikon Mad Cook Show -jaksossa oli havainnollistava esimerkki kasvissyönnistä ja siitä, kuinka pienikin muutos tässä vaikuttaa suuresti: Jos kaikissa kouluissamme olisi yksi kasvisruokapäivä lisää viikossa, vuodessa säästyisi 2 miljoonaa kiloa lihaa, 2700 hehtaaria peltopinta-alaa ja 14 miljardia litraa puhdasta vettä. Tällä hetkellä suomalaisista 90 % syö lihaa, ja sen kulutus on ollut usean vuoden ajan kasvussa.

Energiankulutukseen voi vaikuttaa jo sillä, että vähentää lämpimän veden käyttöä, laskee huonelämpötilaa asteen verran, sammuttaa sähkölaitteet ja vaihtaa kodinkoneet energiatehokkaisiin laitteisiin. Yksityisautoilun sijaan kannattaa suosia joukkoliikennettä ja hyötyliikuntaa.

Näissä asioissa on lähes mahdotonta olla täydellinen, mutta kuinka suuri vaikutus sillä olisikaan, kun jokainen tekee edes pienen muutoksen omassa käyttäytymisessään kohti kestävämpää kulutusta. Itse aion nyt lyhentää suihkussa viettämääni aikaa sekä jättää maitotuotteet syömättä. Nämä pienet teot eivät laske elintasoani, mutta jos kaikki tekisivät niin, voisiko sillä vaikutusta maapallon hyvinvoinnille?

Minkä pienen teon sinä voisit tehdä maapallon luonnonvarojen hyväksi? Mitä ajatuksia tämä päivä teissä herättää?

Sitran elämäntapatesti on muuten hauska tapa selvittää, millaiset elämäntapasi ovat ympäristön kannalta! Testin tehtyäsi saat myös hyödyllisiä vinkkejä aiheeseen liittyen.

-Maria

Pssst. Olemme nyt myös Twitterissä! Seuraa meitä ja osallistu keskusteluun sielläkin 🙂

 

 

Lähteet/lue lisää:

https://wwf.fi/wwf-suomi/viestinta/uutiset-ja-tiedotteet/Suomalaisten-ylikulutuspaiva-on-tanaan—jos-kaikki-elaisivat-kuin-suomalaiset–tarvitsisimme-3-6-maapalloa-3439.a

https://wwf.fi/uhat/ylikulutus/

https://www.talouselama.fi/uutiset/luulitko-etta-suomalaiset-hurahtivat-vegeruokaan-yli-90-a-syo-lihaa-ja-kulutus-kasvaa-yha/32bbac17-07b2-35e1-adc0-86ad5ec72ccd

 

1 ajatus kohteelle “Suomalaisten ylikulutuspäivä 11.4.2018

  1. Joka päivä yritän elää säästeliäästi. Se on jo verenperntönä omaksuttu asia. Ja pienet tulot sen vielä kruunaa. Mutta täällä pohjoisessa ei pysty kaikkea vähentämään kovinkaan. Pitkät matkat ja puuttuva joukkoliikenne vaatii pitämään oman auton. Eikä täällä kauheasti ole mahdollisuutta kilpailuttaa ostoksiakaan tarjonnon vähäisyyden vuoksi. Ei Suomi ole koko mitaltaan tasa-arvoinen vaikka niin päättäjät yrittävät itselleen kertoa.

Kommentointi on suljettu.